torstai 9. huhtikuuta 2015

Mango Appelsiini Juustokakku





Tässä olisi lupaamani herkullisen juustokakun ohje!! Todella raikas, mutta ei liian makea! Suosittelen kokeilemaan <3

Pohja:
200g keksejä
100g voita
ripaus inkivääriä

Täyte:
4 liivatelehteä
1/2 dl sitruunamehua
200g mangotuorejuustoa
200g appelsiinituorejuustoa
2,5dl vispikermaa
1 rkl kookossokeria
1/2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
3 prk mango pilttiä
3 liivatelehteä
3rkl vettä

Hienonna pohjan keksit tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon inkivääri ja sulatettu voi. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan (Ø24cm) kokoinen pala ja laita se vuoan pohjalle. Painele keksimuruseos pohjalle.

Upota liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. 

Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuustot keskenään ja lisää vatkatun kerman joukkoon. Lisää myös sokerit.

Kuumenna sitruunamehu. Purista liivatteista vedet ja sekoita mehun joukkoon. Kaada jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan ja sekoita tasaiseksi. 

Levitä täyte vuokaan ja laita hyytymään jääkaappiin 2-3 tunniksi tai yön yli.

Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä noin viitisen minuuttia. Puristä ylimääräinen vesi pois ja liuota kuumaan veteen. Lisää seos ohuena nauhana mangososeen sekaan. Kaada täytteen päälle ja anna hyytyä noin tunnin verran.

Irrota varovasti vuoasta ja koristele haluamillasi hedelmillä tai vaikka marjoilla! Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti