lauantai 10. tammikuuta 2015

Aurinkoinen Fenkolisalaatti


Eilen tein älyttömän hyvää salaattia, jonka reseptin bongasin netistä. Siihen ei tule paljoa raaka-aineita, mutta se oli silti mielestäni täyttävä. Ja ainakin omalla kohdallani kevyt ja täyttävä sopii mainiosti näin joulun herkuttelujen jälkeen. Yritän mahdollisimman hyvin palata normaaliin elämisrytmiin, niin ruokailun kuin nukkumisen ja treenaamisenkin suhteen! Muokkasin hieman reseptiä sen mukaan mitä kaapista löytyi.. Olisin kovasti halunnut lohta lisukkeeksi (lohi on NIIN hyvää<3 ), mutta olin niin laiska että viitsinyt lähteä kauppaan (ja muutenkin oli aika kiireellinen aikataulu, kun olin ajoittanut syömisen tiettyyn ajankohtaan, jotta ruoka ehtisi edes vähän sulaa ennen  lenkille lähtöä) Suosittelen siis salaatin lisukkeeksi jotain, esimerkiksi kanaa, tonnikalaa tai lohta, jotta siitä saisi vielä vähän täyttävämmän!

Tarvitset:

1 fenkoli
1 pienehkö punasipuli
1-2 appelsiinia
punakaalia
kourallinen siemeniä (käytin kurpitsansiemeniä, mutta voit käyttää muitakin vaihtoehtoja esim. pinjansiemeniä)

oliiviöljyä
hunajaa
suolaa
pippuria
(sitruunamehua)

Leikkaa punasipulista, punakaalista ja fenkolista ohuita siivuja. Kuori appelsiini, poista kalvot (halutessasi) ja pilko palasiksi. Laita kulhoon. Sekoita oman maun mukaan sopiva määrä oliiviöljyä, hunajaa sekä mausteita (+ sitruunamehua. Alkuperäisessä ohjeessa oli näin,multa oli kuitenkin sitruunat loppu). Valuta salaatin joukkoon ja anna tekeytyä hetken aikaa. Paahda siemeniä pannulla kunnes niistä tulee kuultavia. Heitä salaatin joukkoon ja nauti herkullinen salaatti joko sellaisenaan tai käytä lisukkeena ihan normaalin aterian yhteydessä!

Olisi mukava saada tämän tyylisiä, hieman persoonallisempia salaattireseptejä (alkaa perus jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku-salaatit jo kyllästyttää), joten jos mielessäsi on jokin hyvä resepti, olisin onnellinen jos haluaisit jakaa sen kanssani!! Ja jos päätät testata salaattia, kerro ihmeessä mielipiteesi! Maistuvia makuhetkiä ja ihanaa lauantai-iltaa kaikille! xx

Lots of love, Mel




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti